Valmistuin fysioterapeutiksi Lahden ammattikorkeakoulusta keväällä 2011, jonka jälkeen jatkoin eläinfysioterapian erikoistumisopintoihin Poriin. Fysioterapeutiksi valmistumisestani lähtien olen toiminut fysioterapeutin tehtävissä; ensin terveyskeskuksessa ja myöhemmin siirryin työterveyteen. Eläinfysioterapian suuntautumisopinnot sain päätökseen joulukuussa 2012 ja tämän jälkeen olen ruvennut tekemään myös eläinfysioterapiaa ammatinharjoittajana. Kokonaan yrittäjäksi heittäydyin 2018 :)
Pyrin edelleen kehittämään itseäni ammatillisesti. Käyn alan jatkokoulutuksissa useamman kerran vuodessa. Sittemmin olen syventänyt osaamistani mm. hevosen nivelten mobilisoinnissa, faskiamanipulaatiossa ja akupunktiossa.
Asun tällä hetkellä Iitin Sääskjärvellä vanhassa maalaistalossa. Perheeseeni kuuluu mieheni ja kahden lapsen lisäksi tolleri, aussie, kaksi kissaneitiä ja kolme kavioeläintä.
Pohjakoulutukseltani olen hevosenhoitaja (suuntauksena ratsuhevosen koulutus), joksi valmistuin Ypäjän hevosopistolta 2004. Työskentelin ulkomailla kisahoitajana kansainvälisiä kilpailuja kiertävälle esteratsastajalle useamman vuoden ajan. Eläimen suorituskyky ja hyvinvointi ja niihin vaikuttavat asiat alkoivat kiinnostaa yhä enemmän ja palasin Suomeen ja koulun penkille. Ja sillä tiellä olen yhä.